Paviljongin Elämysviikonloppu onnistui
erinomaisesti
Sunnuntaina Jyväskylän
Paviljongissa päättynyt Elämysviikonloppu onnistui erinomaisesti.
Kävijämäärä oli odotusten mukainen eli noin 16 500. Jyväskylän Messut
Oy:n myyntijohtaja Pekka Nupponen oli syystäkin tyytyväinen.
”Näytteilleasettajilta on saatu paljon positiivista palautetta. Ihmiset
olivat messuilla liikkeellä tosissaan ja osastoilla tehtiin todella
paljon kauppaa. Myös messuvieraat olivat erittäin tyytyväisiä. Tästä
kertoo muun muassa se, että messuilla viivyttiin pitkään”, Nupponen
toteaa.
Kustantaja Ville Rauvola Atena Kustannus
Oy:stä sanoo, että Jyväskylän Kirjamessuilla käy kauppa aina, eikä
tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta.
”Erityisen positiivista on se, että
ihmiset eivät ole kiinnostuneita pelkästään ”halpiskirjoista”, vaan myös
uutuuksista eli niistä, joista juuri nyt puhutaan. Nämä olivat selkeästi
kevään parhaat Kirjamessut Suomessa”, Rauvola sanoo.
Suuret viinintuottajamaat, Ranska ja Espanja, olivat näyttävästi
edustettuna Viini 2012 -tapahtumassa. Leena Aradj Ranskan suurlähetystön
kaupalliselta osastolta (UBIFRANCE) sanoo, että tapahtuma paranee vuosi
vuodelta.
”Osastomme osallistujat ovat olleet järjestään tyytyväisiä.
Tänne on joka vuosi kiva tulla ja järjestelyt toimivat. Kiitämme
Jyväskylän Paviljonkia joustavasta yhteistyöstä. Toivottavasti näemme
ensi vuonna uudestaan”, hän toteaa.
Yksi
Elämysviikonlopun uutuuksista oli Ruoka 2012 -messut, jossa
näytteilleasettajana oli muiden muassa jämsäläinen leipomoyritys Elonen
Oy. Toimitusjohtaja Jari Eloselle messuesiintyminen oli positiivinen
kokemus.
”Olimme ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tällaisessa
yleisötapahtumassa. Messut sopi tämän hetken markkinointimixiimme
erittäin hyvin. Ruoka 2012 -messut oli erinomainen paikka lanseerata
uusia tuotteita. Olimme mukana isolla, näyttävällä osastolla ja
panostukset todella kannattivat: saimme kävijöiltä hyvää palautetta ja
kaikki tuotteet on myyty”, Elonen toteaa.
Moottoroidut ajoneuvot maalla ja vesillä olivat näyttävästi esillä
Vapaa-aika 2012 -messuilla. Erityisen runsaasti nähtävää tarjosi
Moottoripyörämaailma, jonka suurimpana näytteilleasettajana oli
Harley-Davidson of Kuopio.
”Tämä oli meille ensiesiintyminen
Jyväskylän Vapaa-aika-messuilla. Siksi odotukset olivat varsin
maltilliset, mutta lopputulos positiivinen yllätys. Pyöräkauppaa tehtiin
hyvin ja ihan loppuun asti. Tämä oli kannattava käynti”, toimitusjohtaja
Jarmo Kuittinen toteaa.
Elämysviikonlopun toinen
uutuus oli Tyyli ja Hyvinvointi 2012 -messut, joissa Jyväskylän Messujen
järjestelykumppanina oli Fashion Unit Oy. Toimitusjohtaja Johanna Soilu
sanoo viikonlopun olleen onnistunut.
”Ohjelma ja messut ovat tukeneet
toisiaan eli tämä oli hyvä kombinaatio. Muotinäytökset ovat selvästikin
inspiroineet ihmisiä ja tuoneet katsojille uutta. Kävijät ovat olleet
äärimmäisen tyytyväisiä ohjelmaan, josta on saatu apuja itsensä
kehittämiseen ja hyvän olon sekä kokonaisvaltaisen kauneuden
löytämiseen”, Soilu toteaa.
Elämysviikonloppu
järjestettiin Jyväskylän Paviljongissa 30.3.–1.4. huhtikuuta. Jyväskylän
Kirjamessut 2012, Viini 2012 -tapahtuma ja Ruoka 2012 -messut olivat
kolmepäiväiset 30.3.–1.4. Näiden rinnalla järjestettiin Vapaa-aika 2012-
sekä Tyyli ja Hyvinvointi 2012 -messut lauantaista sunnuntaihin
31.3.–1.4.
Lisätietoja Paviljongin Elämysviikonlopusta:
myyntijohtaja Pekka Nupponen, Jyväskylän Messut Oy, puh. (014) 334 0053,
050 61 180
pekka.nupponen at jklmessut.fi,
www.jklpaviljonki.fi/elamys2012