tulostettava versio

  

  


näytteilleasettajista
 tuotteineen

 


 

Jyväskylä, 7.3.2010
Vapaa julkaistavaksi

 

Jyväskylän Rakentaminen ja Talotekniikka 2010
-messut onnistuivat erinomaisesti

Sunnuntaina päättyneet Rakentaminen ja Talotekniikka 2010 -messut houkutteli Jyväskylän Paviljonkiin alustavien laskelmien mukaan reilut 20 000 kävijää. Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Jyri Siekkinen oli tyytyväinen tulokseen. Varsinkin näytteilleasettajilta saatu palaute miellytti

”Näytteilleasettajat olivat todella satsanneet näihin messuihin ja messuhalleissa olikin toinen toistaan komeampia osastoja” Siekkinen sanoo.

Rakentaminen ja Talotekniikka -messujen monipuolinen luento- ja tietoiskuohjelma kiinnosti messuvieraita. Varsinkin televisiosta tutut Remontti-Reiska ja apupoika-Ari eli Jorma Piisinen ja Ari Lahti sekä Katja Piiroinen ja Panu Kaila keräsivät sankat joukot kuulijoita.

”Erityisen suosittu oli Jorma Piisisen ja Ari Lahden Rakennusklinikka. Kansaa riitti jonoksi asti ja ihmiset olivat tulleet paikalle piirustusten kanssa hakemaan neuvoja omiin rakennus- ja remonttiprojekteihinsa”, Siekkinen sanoo

Seuraavat Rakentaminen ja Talotekniikka -messut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa maaliskuussa 2011.



Lisätietoja:

 

Jyväskylän Messut Oy
PL 127, 40101 Jyväskylä
Puh. (014) 334 0000, fax (014) 610 272

info at jklmessut.fi
 

Näyttelynjohtaja / Jyri Siekkinen
puh. (014) 334 0029, 050 522 9911
jyri.siekkinen at jklmessut.fi

 

Projektisihteeri / Tuula Rahikainen
puh. (014) 334 0027
tuula.rahikainen at jklmessut.fi

 

Näyttelytekniikka / Ari Hänninen
puh. (014) 334 0042 / 050 559 7601
ari.hanninen at jklmessut.fi

 

 

 

Jorma Piisinen ja Ari Lahti

Panu Kaila
kuvaaja Arietta Kaila

Katja Piiroinen