|
Jyväskylä, 21.5.2010
Vapaa julkaistavaksi
Edellisten messujen myynti on ylitetty jo nyt
FinnMateria 2010 -messut on vahvassa kasvussa
Kaivosteollisuuden ja metallinjalostuksen sekä
niihin läheisesti liittyvien teollisuudenalojen FinnMateria 2010
-erikoismessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 24.–25. marraskuuta.
Kolmatta kertaa järjestettävät messut ovat vahvassa kasvussa. Nyt kun
messuihin on aikaa vielä yli puoli vuotta, on edellisten, vuoden 2008
FinnMateria-messujen myynti jo ylitetty selvästi.
”Luvassa on monipuolinen tapahtuma. Messuille
osallistuu kokonaan uusia kohderyhmiä ja esimerkiksi maanrakennuspuolen
näytteilleasettajia on edelliskertoja enemmän. Messuilla on myös mukana koko
alihankintaketju. Huolimatta globaalin talouden epävarmuustekijöistä
FinnMateria-messut on selvässä kasvussa. Tämä jos mikä kertoo
kaivannaisteollisuuden potentiaalista Suomessa”, toteaa myyntipäällikkö
Raimo Pylvänäinen Jyväskylän Messut Oy:stä.
Kaivannaisteollisuuden kasvun pullonkauloja ovat
uusien ammattilaisten ja alihankkijoiden löytyminen. Jatkuvasti kasvavalle
kaivosteollisuudelle koneiden ja laitteiden riittävän pitkän elinkaaren
varmistaminen on äärimmäisen tärkeää. Kunnossapitoyrityksille kaivannaisala
tarjoaisikin paljon työtä.
”FinnMateria 2010 -messut pyrkii omalta osaltaan
löytämään helpotusta ongelmiin. Alalla tarvitaan koulutusta, ja siksi
FinnMateria 2010 -messujen kansainvälisestä ja korkeatasoisesta
seminaariohjelmasta vastaa alan ammattilainen Pohto Oy”, Pylvänäinen sanoo.
FinnMateria 2010 -erikoismessut järjestetään
Jyväskylän Paviljongissa 24.–25. marraskuuta vuonna 2010. FinnMateria 2010
on malminetsinnän, kaivosteollisuuden, malmien rikastus- ja
prosessiteollisuuden, metallien jalostuksen, kiviaineteollisuuden,
maarakentamisen sekä tuotteiden käsittelyn ja jatkojalostuksen
huipputapahtuma. Messujen järjestelyissä ovat mukana Vuorimiesyhdistys ry,
POHTO, Infra ry sekä Kiviteollisuusliitto ry.
Lisätietoja FinnMateria 2010 -erikoismessuista:
Jyväskylän Messut Oy, puh. (014) 334 0028
|