|
Jyväskylä,
26.9.2009
Vapaa julkaistavaksi
Alustavan laskelman mukaan 8 000:n kävijän raja rikkoutui
Jyväskylän FinnGraf ja FinnVisual 2009 -messuilla tehtiin kauppaa
Alustavan
laskelman mukaan lauantaina Jyväskylän Paviljongissa päättyneiden FinnGraf
ja FinnVisual 2009 -messujen kävijämäärä ylitti 8 000 vieraan rajan. Vaikka
kävijämäärä ei aivan yltänytkään kahden vuoden takaiselle tasolle, voidaan
Jyväskylän Messut Oy:n näyttelynjohtajan Raimo Pylvänäisen mukaan tulosta
pitää hienona. Messuilla kävi poikkeuksellisen paljon yrityksissään
päätöksiä tekeviä henkilöitä.
”Kaikilla
messuvierailla oli selkeä motiivi tulla messuille. Näytteilleasettajilta
saatu palaute kertoo, että melkein jokaisen kävijän kanssa päästiin
osastoilla heti puhumaan bisnestä. Näytteilleasettajat saivat näillä
messuilla jopa enemmän kontakteja kuin kaksi vuotta sitten”, Pylvänäinen
sanoo.
Seri-Deco
Oy.n toimitusjohtaja Jussi Heinämäki kertoo kävijämäärän olleen positiivinen
yllätys.
”Myimme
messujen aikana peräti kahdeksan Roland-suurkuvatulostinta. Yleensä
messuilla ei tehdä kovin paljon kauppaa, vaan sopimusten teko jää
jälkimarkkinoinnin varaan. Olen näihin messuihin todella tyytyväinen”,
Heinimäki sanoo.
Samoilla
linjoilla oli myös Oy Graphic Metal Ab:n toimitusjohtaja Vesa Valkama.
”Messut
menivät todella hyvin, olen enemmän kuin tyytyväinen. Torstai ja perjantai
olivat hyvin kiireisiä ja lauantainakin osastolla riitti mukavasti ihmisiä.
Täytyy myöntää, että tässä taloudellisessa tilanteessa en uskaltanut toivoa
lähellekään näin hyvää menestystä”, Valkama toteaa.
Seuraavat
FinnGraf ja FinnVisual -messut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa
syys-lokakuun vaihteessa 2011.
|